Sen verran menivät eiliset suunnitelmat mönkään, etten ehtinyt ommella yhtään mitään. Näin minulle tuppaa käymään. Tuli murunen lapsenlapseni kylään, joten päivä meni hänen kanssaan peräkkäin juostessa. En nyt sitten illan pimetessä viitsi enää kellariin raahautua. Puolitoistavuotiaan kanssa pelaaminen syö voimia! Virkkasin sentään siinä ravaamisen välissä aina pylvään tai kaksi, joten ohuenohut pikkuliinani lisääntyi lähes yhdellä kerroksella. Kaksi vielä jäljellä.

Tuli ihan mieleen oma mummoni, joka rakasti käsitöitä ja virkkaamista yli kaiken. Hän sai kahdeksan lasta ja toimi maatilan emäntänä eläkeikään saakka. Hän kertoi haaveilleensa nuorena, että jonakin päivänä olisi riittävästi aikaa virkata. Eläkkeellä hän sitten otti vahingon takaisin. Joka ikisessä välissä hän nappasi käsityökorin ja alkoi työskennellä. Pullataikinan noustessa, lapsenlasten nukkuessa, keiton kiehuessa… aina muutama silmukka lisää työhön. Vuosien mittaan hän virkkasi lukemattomia pöytäliinoja, sängynpeitteitä, pyyhkeen- ja lakananpitsejä ja kaikkea muuta mahdollista. Suvun naisille hän teki kalliista pellavalangasta ja parhaasta pellavakankaasta arvokkaita ruokapöydän liinoja. Itsellänikin on yksi. Sellainen, jota ei raaskita käyttää kuin suurimmissa juhlissa.

Vanhana mummo oli sairaalloinen; diabetes vei toisen jalan, sepelvaltimotauti uhkasi tukkia verisuonet kokonaan, kädet olivat kyhmyräiset nivelrikon takia ja näkökin oli huono. Virkkuukoukku pysyi kuitenkin mummon kädessä kuolemaan saakka.

Pyysin aikanaan mummolta kangaspuita lainaksi, koska hän ei voinut enää kutoa. Mummo sanoi, että saan ne omakseni, hän ei niitä enää tarvitse. Tuolla ne puut seisovat kellarissa koottuina. En vain osaa laittaa niihin lointa. Olen jo kolmatta vuotta kansalaisopiston kudontakurssilla oppiakseni sen, mutta on se sellaista rakettitiedettä, etten vielä ole rohjennut yrittää. Jonain päivänä sen vielä teen!

No, koska minulla ei ole mitään kivaa esiteltävää tänään, ajattelin laittaa tähän pari kuvaa ukkokultani tekeleistä. Itse asiassa olen kyllä häntä vähän auttanutkin, maalaus- ja verhoiluhommissa.

Tässä töistä vanhin. Todennäköisesti viime vuosisadan alkupuolelta oleva tammituoli, kotoisin kirpputorilta. Ostettu kolmellakympillä rikkinäisenä. Isäntä entisöi sen ja verhoilimme sen yhdessä. Takuulla ei mennyt kaikkien taiteen sääntöjen mukaan, mutta koska tuoli ei ollut arvokas ja kestää hyvin istua, katsomme onnistuneemme. 

 

PA030007-normal.jpg

 

Sitten viimeisin työ, vanerista tehdyt kierrätyslaatikot leivinuunin päälle. Tekstinä selvää suomea (se on se minun osuuteni tässä). Jos joku keksii, miten tuon noen saa tiilistä pois, olisin kiitollinen neuvosta.

 

PA030006-normal.jpg

 

Lopuksi ihana yöpöytäni, jonka mies rakensi tekemäni suunnitelman pohjalta. Meni ja osti pätkän koivua kuorineen ja tässä tulos. Minun on vaikea uskoa, että joku osaa sellaista, kun itse en ole koskaan tekniseen työhön osallistunut. Näitä pöytiä on luonnollisesti kaksi. Lisäksi hän on tehnyt TV-hyllyn, jonka voin esitellä, kunhan saan sen siivottua...

 

PA030002-normal.jpg

 

Hyvää yötä jälleen kaikille, huomenna uusi yritys!