Risteilyllä olosta ja sen aiheuttamasta uupumuksesta (vanhuus ei tule yksin) johtuen en ole päässyt kirjoittelemaan teille moneen päivään... en ole kyllä jaksanut ahkeroida käsitöitäkään. Löysin kuitenkin tänään Arabian kilpailusivun netistä ja innostuin pyöräyttämään kaksi hätäistä kattausta sinne. Olisi ehkä pitänyt vähän harkita ensin. Nyt näen kuvissa pelkkiä vikoja, mutten tiedä, miten saisin vedettyä ne kisasta takaisin. Hätähousun touhua.

Tässä eka kattaus.

PA080049-normal.jpg

Marimekon puna-kultaiselle liinalle tein slaavilaishenkisen kattauksen kahdelle. Astiastossa ei kylläkään ole muuta slaavilaista kuin kultainen raita... kyseessä Arabian Harlekin Gold. Harmi, että sen valmistus loppui. Olisin tarvinnut vielä lisää astioita. Kullatun kristallikynttilänjalan sain mummoltani ylioppilaslahjaksi, enkä osannut arvostaa sitä silloin yhtään. Nyt olen oppinut pitämään siitä. Se juhlistaa minkä tahansa kattauksen hetkessä. Pienemmissä viinilaseissa on kullattu koriste jalassa ja aterimet ovat myös reunoilta kullattuja. Lisänä vielä pieni kultaraita kankaisissa lautasliinoissa. Jo on kultaa kerrakseen! Vesilasit ovat Pentikin ja isot viinilasit muistaakseni Muurlan, koristettu Tommy Tabermannin runoilla. Tässä on syysiltaan reippaasti romantiikkaa.

Ne viat: Laiskamadon olisi pitänyt silittää pöytäliina ensin. Lisäksi lautasten väliin asetettu puolukanoksa näyttää lähinnä likatahralta. Takana näyttäisi olevan puolikuollut kukka. (Itse asiassa se tuli juuri kesän jälkeen takaisin sisään ja kukkii kohta. Se on ilmeisesti kliivia tai jotain sinne päin. Mummon peruja sekin.) 

Toinen kattaus:

PA080006-normal.jpg

Ajattelin hetkeä, kun sauna on lämpiämässä ja syysilta synkimmillään. Uunissa muhii katkarapupaistos, tekeillä on herkullinen salaatti ja lisäkkeenä tuoretta patonkia, nam. Vaaleanpunaiset leipälautaset sekä vaaleanpuna-kultaraidalliset ruokalautaset olen ostanut antiikkiliikkeestä Mikkelistä. Minua epäilyttää, että kultaraita on maalattu jälkikäteen, koska olen nähnyt noita muualla vain yksinkertaisella vaaleanpunaisella raidalla väritettyinä. En sitten tiedä, mikä koe-erä on kyseessä.

Kattauksen kruunaa kuvallinen lautanen, joka sekin on Arabiaa viime vuosituhannelta. Se on toisen mummon perintöä. Olen rakastanut sitä lapsesta asti, piiloromantikko kun olen. Sille voisin asetella herkullisia konvehteja jälkiruokakahvin kanssa nautittavaksi. Kaunis kuva paljastuisi sitä mukaa, kun herkku katoaisi lautaselta.

Ajattelin, että pikku iltapalaan sopisi kuohuviini, joten siksi Willeroy&Bochin shampanjalasit.

Enkelikynttilänjalka ja lautasilla uiskentelevat joutsenet ovat Studiolasin tuotantoa. Pöytäliina on itse ommeltu kuosiinkudotusta puuvillakankaasta. Aterimet ovat hopeaista Chippendalea ja äitini lahjoittamat.

Virheet: Olin niin ihastunut lautasen kuvaan, että sen takia jäi toinen lautanen pois näkyvistä... Ja jälleen koriste katosi lasin taakse. Joutsenesta näkyy vain pyrstö! Että sillä lailla.

Jos haluatte osallistua kisaan, se löytyy täältä:

http://www.suomenkauneinkattaus.fi

Parempaa onnea kuvauspuuhiin!