Hei taas!

Ukkokulta keksi, että kohentaa hieman ompelutilaani, joten viikko on vierähtänyt ilman ompelemista. Nyt alkaa olla valmista, joten ehkä taas pääsen tositoimiin. Kyllä onkin hyvä taas puuhailla. Kunnon valot, pitkä pöytä ompeluun ja ennen kaikkea riittävän korkea pöytä kankaiden leikkaamiseen. Vot! Ai, että se mies on sitten taitava ja mukava.

Koko remontti taisi maksaa alle kymmenen euroa!! Mies on työssä rakennusalalla ja saa usein käsiinsä erilaista käytöstä poistettua tavaraa. Tälläkin kertaa ompelupöytä on tehty kahdesta liukuovesta, jotka eivät kelvanneetkaan tarkoitukseensa työmaalla, leikkuupöytä on tehty vanerilevyistä ja päällystetty kernillä ja valaisimet oli poistettu käytöstä hienompien tieltä, vaikka ovat siistejä ja toimivia. Pyöriviä kalliita toimistotuoleja me saamme vähän väliä, kun yritykset heittävät niitä remontin yhteydessä pois. Päällystämme ne uudelleen hauskemmilla kankailla ja ne palvelevat vielä vuosikausia. Kierrätys on päivän sana! Tosin me olemme harrastaneet sitä jo silloin, kun se ei ollut muotia. Ompelimoni on kellarissa, joten siellä kaiken ei tarvitse kiiltää uutuuttaan. Käytännöllisyys ja toimivuus riittävät. Mielestäni tila on kuitenkin ihan kohtuullisen viihtyisä ja siellä on kiva touhuta.



Sillä aikaa, kun ukko rakenteli noita virityksiään, yritin keksiä muuta tekemistä. Tein lisää koruja ja maalailin akryylimaaleilla erilaisia esineitä, mm. metallipurkkeja. Mielestäni on sääli heittää siistejä purkkeja kaatopaikalle ruostumaan. Esimerkiksi muovikantisesta pähkinäpurkista saa oivan (ja helposti ryöstettävän) säästöpossun, kun maalaa sen kivoilla väreillä ja leikkaa muovikanteen reiän rahan pujottamista varten. Siihen on hyvä keräillä kolikoita. Metallikantisissa purkeissa voi säilytellä vaikka ompelutarvikkeita.



Laitan tähän vielä kuvan pikku Riksun juhlavaatteesta, jonka ompelin aiemmin tänä syksynä. Nyt pääsen taas surauttelemaan lisää, kun paikat ovat kunnossa.